ESITTELY

Olen parikymppinen, nykyisin Järvenpäässä asuva lähes valmis diplomi-insinööri. Pienestä asti olen haaveillut pienestä pörröisestä koirasta, joka kävi toteen Lunan muutettua meille 2014 keväällä. Aikaisempaa kosketusta koiriin minulla on ollut vanhempieni suomenlapinkoira Pepin (Kirjohäntä Johannyttoki) myötä. Luna on kuitenkin ensimmäinen oma koirani ja ensimmäinen kosketus agilityn pariin.

Entisenä yleisurheilijana sekä ikuisena heppatyttönä laji, jossa pääsee liikkumaan yhdessä koiran kanssa vei täysin mukanaan. Ensimmäisiä kertoja olemme käyneet Lunan kanssa kokeilemassa lajia heti 2014 loppukesästä pentuagilityn myötä. Keväällä 2016 pääsimme ensimmäistä kertaa kilpailemaan virallisissa kisoissa saaden kotiin viemisiksi heti luokkavoiton sekä LUVAn. Kesällä Luna jäi mammalomalle ensimmäisten pentujensa myötä, joten lajin pariin pääsimme palaamaan vasta joulun alla. Kevään mittaan nollaratoja tipahteli tasaiseen tahtiin ja toukokuulla 2017 nousimme 3-luokkaan kilpailemaan.

Kasvattajan peruskurssin olen käynyt syksyllä 2014 ja kennelnimi minulle myönnettiin keväällä 2015.

HEIDI LILLVIS
Järvenpää, heidi.lillvis @ gmail.com

Ei kommentteja: