Pennut tulivat tiistaina jo 7 viikkoa ja luovutus lähenee pelottavasti päivä päivältä. Olen oppinut matkan aikana kasvattajan elämästä melkoisesti. Lähellekään kaikkea en ole ehtinyt tässä 7 viikossa oppia, vaikka en usko että kukaan pystyy koskaan kaikkea tästä oppimaankaan. Ehdottomasti parasta tässä matkan varrella on ollut huomata pentujen kehittymisen. Yhtenä päivänä pentujen silmät aukeavat ja seuraavana ne jo yrittävät kovaa vauhtia ulos pentuaitauksesta. Ja yhdessä hujauksessa ne ovat jo niin isoja, että ovat valmiita uusiin koteihin.
Mun pienistä, ihanista pojista on kasvanut reippaita, vähän isompia pieniä poikia. Pojat ovat niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin aivan kuin yö ja päivä. Aave on paljon vilkkaampi ja meneväisempi tapaus, kun Aarre on oikea pieni tutkimusmatkailija. Varsin valloittavia tapauksia, voisin pitää molemmat itselläni. Toivottavasti näitä pieniä rakkaita pääsee näkemään vielä useasti ♥
PS. Mitäs nyt sitten tehdä tälle hiljaisuudelle ja tyhjälle pentulaatikolle? Ehkä kaikki selviää aikanaan ;)
