torstai 1. helmikuuta 2018

Alkuvuoden onnistumisia

Meidän tämän vuoden aloitus kisojen suhteen ovat sujunut paljon paremmin kuin olisin osannut toivoa. Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Seinäjoella 3-lk kilpailuissa kokeilemassa ensimmäistä kertaa pikkumini luokkaa. Kahden einiinhyvän radan jälkeen saatiin Lunan kanssa taisteltua tiemme voittoon. Kotiin lähti meidän ensimmäinen hyppysert!



Viime viikonlopun kisat Kirkkonummella eivät myöskään menneet yhtään huonommin. Pitkä (ja kallis) reissu ei ollut turha, sillä heti ensimmäiseltä radalta saatiin meidän toinen hyppysert! Agility radoilta saatiin yksi harmittava 5vp ja hyl, mutta yleisfiilis kisoista jäi huikeaksi! Valiokello tikittää hyppyratojen kohdalla, koskahan saataisiin sama agilityratoihin?